Palvelumme

Vakuuttava.fi on palvelu, joka kilpailuttaa yksityisen kotitalouden puolesta kaikki vakuutusyhtiöt. Palveluun sisältyy kaikkien yhtiöiden kilpailuttaminen, vakuutustarjousten vastaanottaminen, vakuutustarjouksen vertailu sekä asiantuntijan yhteenveto kilpailutuksesta. Yhteenvedon avulla asiakkaan on helppo tehdä päätös siitä, että minkä saaduista tarjouksista haluaa hyväksyä. Palvelu tekee siis kaiken työn asiakkaan puolesta – lopullisen päätöksen kuitenkin tekee asiakas itse.

Kilpailutusprosessin suorittaa kymmenien vuosien vakuutusalan kokemuksen omaavat asiantuntijat. Asiantuntijat toimivat meklareina ja ovat täten täysin puolueettomia ja riippumattomia vakuutusyhtiöistä. Asiantuntijan kilpailuttaminen varmistaa sen, että hintojen lisäksi myös sisältöön keskitytään riittävällä tavalla. Palvelun tarkoituksena on aidosti auttaa asiakkaita vakuutusten kilpailuttamisessa ja tätä kautta asiakas säästää niin aikaa, vaivaa kuin rahaakin.

Kilpailutuslomake

Asiakas täyttää sivustolla olevan lomakkeen. Kaikkien täysi-ikäisten sähköposteihin lähetetään sopimukset allekirjoitettavaksi.

Allekirjoitukset

Sopimusten allekirjoittaminen suoritetaan kaikkien täysi-ikäisten toimesta sähköisesti.

Kilpailuttaminen

Palvelu kilpailuttaa kaikki vakuutusyhtiöt, mukaan lukien puolustavan vakuutusyhtiön.

Yhteenveto ja päätös

Asiantuntija muodostaa kilpailutuksesta yhteenvedon, jonka avulla asiakkaan on helppo tehdä päätös.

Palvelu kilpailuttaa puolestasi kaikki vakuutuslajit​

Useat palvelut tarjoavat pelkän auton vakuutusten kilpailuttamista. Vakuuttava.fi palvelun ideologia on toimia paljon kokonaisvaltaisemmin. Vakuuttava.fi kilpailuttaa kotitalouden puolesta kaikki vahinkovakuutuslajit; koti-, ajoneuvo-, henkilö-, eläin-, metsä- sekä venevakuutukset. Asiakkaalle on oikeus halutessaan jättää yksittäisiä vakuutuksia pois kilpailutuksesta. Ymmärrettävää on esimerkiksi se, että asiakas ei halua siirtää sairaskuluvakuutusta sen korkean käyttöasteen vuoksi. Kilpailutuksen maksimaalisen hyödyn saavuttamiseksi on kuitenkin suositeltavaa kilpailuttaa kaikki vakuutukset yhtäaikaa, jos vain mahdollista.

Asiakas tekee aina lopullisen päätöksen

Vakuuttava.fi suorittaa kilpailutusprosessin kokonaan asiakkaan puolesta, mutta lopullisen päätöksen tekee aina asiakas. Palveluun sisältyvät kaikkien vakuutusyhtiöiden kilpailuttaminen, vakuutustarjousten vertailu sekä asiantuntijan yhteenveto kilpailutuksesta. Yhteenvedon tarkoituksena on avata asiakkaalle kilpailutuksen tulos selkokielellä. Palvelun riskittömyys perustuu pitkälti siihen, että asiakkaan ei ole pakko valita mitään ehdotetuista ratkaisuista.

Vakuutusten kilpailuttaminen on asiakkaalle täysin riskitön ja maksuton. Palvelu muuttuu maksulliseksi vasta silloin, kun asiakas päätyy valitsemaan jonkin tarjotuista vaihtoehdoista tai puolustava vakuutusyhtiö voittaa kilpailutuksen. Asiakas maksaa meklaripalkkion vain kerran ja pelkästään ensimmäisen vuoden osalta. Seuraavilta vuosilta asiakas saa hyödyn täysimääräisenä.

Reweb Oy | 2727812-5 | asiakaspalvelu@vakuuttava.fi |